Nurminen Works kuuluu Suomen vahvimpiin yrityksiin
Aito kumppani.
Nurminen Works kuuluu Suomen vahvimpiin yrityksiin
Kannattaako edullinen vai kustannustehokas tarjous?
Jatkamme viime vuonna alkanutta yhteistyötä Gubbe kummitoiminnassa
Rakennusliike meni konkurssiin ja jätti taloyhtiön pulaan - näin siitä selvittiin.
Tarjoamme monipuoliset korjausrakentamisen palvelut muun muassa asuinkerrostaloihin ja toimitiloihin.
Nurminen Works toteutti Helsingin Taideyliopiston uudispuolen maalaus- ja tasoitetyöt.
Kesällä 2020 alkanut asuinkerrostalon palosaneeraus Helsingin Kampissa valmistui maaliskuussa. Korjauksen kohteena olivat tulipalon ja sammutusvesien tuhoamat asunnot sekä vesikatto.
Suomalaisen Työn Liiton lanseeraamaa Osta työtä Suomeen
-päivää vietetään jo viidettä kertaa. Nurminen Works Oy on mukana tukemassa
suomalaista työtä työllistämällä sekä suoraan, että hankintojen ja alihankinnan
kautta. Haluamme olla rakentamassa Suomen taloudellista ja yhteiskunnallista
hyvinvointia olemalla hyvä työnantaja työntekijöillemme sekä aito kumppani niin
asiakkaillemme kuin toimittajillemmekin.
Ostamalla suomalaisia tuotteita ja palveluita voimme yhdessä
tukea suomalaista työllisyyttä: Jos jokainen suomalainen ostaisi kympillä
kuussa lisää kotimaisia tuotteita tai palveluita, syntyisi 10 000
vuosityöpaikkaa. Se on paljon. Suomalaisen tuotteen ja palvelun ostaminen on
tärkeää teemapäivänä ja kaikkina muinakin päivinä.
Helsingin Yrittäjät - Keski-Helsinki ry on palkinnut Nurminen Works Oy:n ansiokkaasta yritystoiminnasta Vuoden yrityksenä.
Olemme aloittaneet maalaustyöt osoitteessa Paasivuorenkatu 4, SILTASAARI-HANKE
https://www.hus.fi/hus-tietoa/uutishuone/Sivut/Las...
Olemme aloittaneet maalaustyöt entisessä Lastenklinikassa, joka tulee muuttumaan aikuiskirurgian sairaalaksi.
Nurminen Works Oy jakautuu 1.10.2019.
Uusi y-tunnuksemme on 1.10.2019 alkaen 2997649-6, pankkitilimme ja muiden tietojemme pysyessä ennallaan.
Kokonaisjakautumisessa uusi Nurminen Works Oy vastaa täysin vanhan Nurminen Works Oy:n vastuista ja
velvoitteista. Henkilökunta siirtyy kokonaisuudessaan uuden Nurminen Works Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Olemme aloittaneet tasoite- ja maalaustyöt työt HUS Siltasairaalan työmaalla osoitteessa Haartmaninkatu 4, Helsinki
Suoritamme Soukan- ja Finnoon metroasemien tasoite- ja maalaustyöt.
Olemme aloittaneet tasoite- ja maalaustyöt Euroopan Kemikaaliviraston työmaalla osoitteessa Telakkakatu 6
Kirjaudu sisään
Sivu, jolle yrität päästä, vaatii sisäänkirjautumisen
Pyydä pääsyä
Pyydä pääsyä suojatulle sivulle
Nollaa salasana
Unohditko salasanasi? Voimme auttaa sinua nollaamaan salasanasi.